MUUTOKSIA ASETUKSISSA!

Ohhoh.
Huomasinpas tässä illalla nukkumaan käydessäni, että blogimme kommentoiminen on ollut tähän mennessä mahdollista vain rekisteröitymällä...voi rähmä! Ei ihmekään, ettei moni ole jaksanut sitä ruljanssia käydä läpi, vaan on tyytynyt yksisuuntaiseen viestintään! Tämä moka menee yksin minun piikkiini. No, jatkossa voitte kommentoida tänne mitä tahansa rekisteröitymättä mihinkään, vain painamalla X kommenttia -linkkiä merkinnän lopussa.

Terveisin Marjaana

Väläys viimeisistä yhteisistä hetkistä

Asiantunteva eräoppaamme Tuomo.

Pojat intoutuivat laululeikkeihin lammen hyisessä vedessä. Miika-pastori ei voi kuin nauraa taustalla. Kuvassa näkyvä rakennus on savusauna, jota testasimme.

Lauleskelua kodalla.

Isosten sketsit eivät kuvatekstejä kaipaa...

Jesse virittelee kiikareita valmiiksi. Kohta tutustutaan porukalla taivaan salaisuuksiin!

"Liekkejä on monta, valo on yksi."

Iltahartaudessa syttyivät jokaisen leiriläisen kynttilät ja jaettiin tunnelmia ja ajatuksia.

Viimeisenä iltana, tiistaina, rämmimme Riihon Tuomo-isännän opastuksella viitisen kilometriä metsäpolkuja. Laulu raikui ja yhdet housutkin repesivät ennen kuin pääsimme perille. Siellä meitä onneksemme odotti Riihon emäntä Anri apulaisineen, mikä tarkoitti, että ruokaa täytyi olla lähettyvillä. Ja niinhän sitä olikin. Samalla, kun pojat alkoivat syödä makkaraa, tytöt suuntasivat savusaunaan. Aurinko helli, saunan tuoksu ja löyly tekivät hyvää ja rohkeimmat uskalsivat myös uida pienessä lammessa (kirjolohien kaverina). Tyttöjen jälkeen saunan valtasivat pojat, ja tytöt saivat makkaraa syödessään naureskella poikien laulunremakalle, joka kantautui saunalta aina nuotiolle asti. Pojat intoutuivat myös leikkimään laululeikkejä kylmässä lammessa.

Illan aikana lauloimme myös liudan nysvejä, naureskelimme isosten iltaspektaakkelille ja kävelimme takaisin Riihoon hieman lyhyemmän, parin kilometrin matkan (joka kulki hapankaalitehtaan ohi).

Saavuttuamme takaisin Riihoon leirimme tähtitieteilijä Jesse viritti meille kiikarit jalustaan ja saimme kaikki ihailla Jupiteria.

Iltahartaudessa jokaiselle laulettiin oma laulunpätkä ja kaikki saivat vuorollaan sytyttää kynttilän ja kertoa tunnelmistaan. Paljon haikeita, onnellisia ja tyytyväisiä kasvoja näkyi joka puolella. Olimme kaikki ilmeisen onnellisia siitä, että saimme kohdata toisemme Riiho II:n merkeissä. Reppuun jäi jokaiselle jotakin.

Seuraavana päivänä heräsimme lähdön tunnelmissa. Oli aika suunnata kohti Järvenpäätä, kotia ja uusia seikkailuja. Juhannuksen jälkeen taas kohtaamme, silloin konfirmaatioharjoitusten ja tietenkin itse konfirmaation merkeissä.

"Hartaudella"

Joka ilta hiljennymme isosten valmistamaan iltahartauteen. Höyryveturipuisto-päivänä isosemme Helmi johdatti meidät hiljentymiseen seuraavanlaisen hartauden äärellä.

Ensin lauloimme yhdessä Nuoren seurakunnan veisukirjasta laulun ”Ylitse merten”.

”Ylitse merten, kohti laajaa maailmaa,
Jumalan Henki meitä tällä kuljettaa.
Pitkä matkamme on, tie on tuntematon,
mutta Jeesus itse ohjaa kulkijaa.

Yhdessä koimme pienen hetken elämää,
Jumalan rakkaus sydämiä lämmittää.
Hetki haihtuva on, mutta muuttumaton
Jeesus Kristus aina vierellemme jää.

Kun suru kohtaa, kipu tarttuu sydämeen,
rukous kantaa meitä uuteen huomiseen.
Tulkoon taistelu, työ, tulkoon murhe ja yö,
Jumalamme nostaa jälleen uupuneen.

Kun aika koittaa, kaikki murhe hälvenee.
Kun aika koittaa, Herran kansa riemuitsee.
Jälkeen kaipauksen, jälkeen taistelujen
uusi aamu ylitsemme valkenee.”

Elämä on kuin Höyryveturipuisto. Puistosta löytyy liukumäki ja kuten elämässäkin, ylä- ja alamäkiä. Välillä resinan kyydissä on raskaampi kuorma, toisinaan kevyempi. Joskus voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi; kuin ajaisi maisemajunalla ja katselisi muiden iloa. Toisinaan on taas onnensa kukkuloilla ja jaksaisi hyppiä trampoliinilla tai pomppulinnassa koko päivän.

Välillä tekisi mieli vain piiloutua vanhan höyryveturin taakse ja olla hetki rauhassa ja yksin. Joskus tuntuu kuin joku muu ohjaisi elämäsi junaa. Höyryveturipuistossa suurin osa meistä palaa ajassa taaksepäin vuosia ja käyttäytyy kuin pikkulapsi, juoksentelee huoletta huvituksesta toiseen murehtimatta turhaan huomisesta.

”Suloinen on valo,
silmät iloitsevat nähdessään auringon.
Jos ihminen elää monia vuosia,
hän iloitkoon niistä kaikista,
mutta hänen on hyvä muistaa,
että pimeitäkin päiviä tulee paljon.

Iloitse varhaisista vuosistasi, nuorukainen,
nauti nuoruutesi päivistä! Seuraa sydämesi teitä.”
Saarnaajan kirjan luvusta 11

Maanantaina vietimme jumalanpalvelusta helluntain teemalla. Tässä suntioryhmän upea näkemys helluntaista, kaikkia kansoja, kieliä ja ihmisiä, maailman eri värejä yhdistävästä juhlapyhästä.
Tässä koko kaunis alttarikokonaisuus. Kuvassa näkyy myös alttaritaulua taiteilleen ryhmän kädenjälki.

"Hevosilla tai veneellä kirkkoon"

Tässä vielä vastaus erään riparilaisen eilisistä oppimispäiväkirjapohdinnoista.

Kysymys kuului: Mikä ihastutti/vihastutti vanhoissa kirkoissa?

Vastaus: ”Mua ihastutti niiden kaunis ulkomuoto ja rakenteet ja kaikki! Ne oli tosi kauniita. Ja ne jotenki oikein huoku sitä vanhanaikaisuutta ja sitä oikein alkuperäistä kristinuskon perustaa. Ja vielä sitä henkeä, jota silloin siihen aikaan oli, kun esimerkiksi pitkiä matkoja kuljettiin hevosilla tai veneillä kirkkoon, jossa vielä saattoi olla jääkylmä talvisin, ja matkalla saattoi tulla jopa karhuja vastaan. Ihailen todella sitä sen aikaista kirkossa käyntiä. Ja ne kaikki monet säännöt ja arvoasteet, mitkä siihen aikaan olivat erittäin merkittävässä asemassa. Erityisesti Petäjäveden kirkko jäi mieleeni, kun se oli niin vanha ja kaunis. Keuruun kirkko oli myös tosi hieno, ja ne maalaukset siellä katossa ja seinissä oli tosi mielenkiintoisia!”

Tässä porukkaamme kahvihetkeä viettämässä.

Kuudes päivä - Hei, me mennään retkelle!

Aamu aloitettiin lepopäivän pyhittämisellä. No, käytännössä se tarkoitti sitä, että saimme nukkua puoli tuntia pidempään. :)

Sitten hyppäsimme bussiin, ja letkeän Seppo-kuskimme toimesta ajelimme kohti Keuruuta. Siellä, Keuruun kirkossa, otimme osaa konfirmaatiojumalanpalvelukseen. Istuimme ylhäällä parvella ja vilkuilimme alas. "Tuossa tilanteessa mekin ollaan parin viikon päästä!"

Sitten suuntasimme kulkumme Petäjäveden upeaan vanhaan kirkkoon, joka on rakennettu 1760-luvulla. Siellä saimme tutustua kirkkoon, jollaisia harvoin pääsee näkemään. Olipa tosiaan aika erilainen kirkko Järvenpään kirkkoon verrattuna. Ohessa kuvia kirkosta. Petäjäveden kirkko on 1990-luvulla päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon.

Sieltä suuntasimme Keuruun vanhaan kirkkoon, joka on myös 1700-luvulta, sen rakennustyöt saatiin päätökseen vuonna 1758. Tuokin vanha kirkko oli varsin vaikuttava.

Ja retken mainioksi päätökseksi suuntasimme Keuruun höyryveturipuistoon. Siellä pienet lapset sisällämme pääsivät valloilleen! Puistossa näimme myös paikan johtajan, entisen huippujuoksija Martti Vainion.

Reissusta kuvia ohessa.

Viivi, Emilia ja Jenni Höyryveturipuistossa.

Ohjaajamme Miika ja Erja Höyryveturipuiston tunnelmassa.

Keuruun vanhan kirkon käytävä.

"Vanhakin nyt nuortuu..." Miika-pastorimme Höyryveturipuistossa.

Höyryveturipuisto, Tommi ja puolivoltti!

Petäjäveden vanhan puukirkon tunnelmaa.

Veturipuistossa ihailimme (leikkimiseltä ehtiessämme) vanhoja menopelejä.

Monasta on kuoriutumassa leirimme valokuvaajavirtuoosi.

Petäjävedellä kirkonpenkeissä oli vielä numerot muistuttamassa ajoista, jolloin jokaiselle seurakuntalaiselle oli tarkoin määrätty paikka, missä istua.

Vanhassa kirkossa oli varsin viileää. Kirkkotila oli kuitenkin hurmaavan kaunis. Kirkko onkin tosi suosittu hääpaikka.

Petäjäveden kirkossa saimme hyvän opastuksen.

Roope pitelee Petäjäveden kirkon tälläkin hetkellä käytössä olevaa avainta.

Petäjäveden kaunis, tervantuoksuinen kirkko.

Keuruun kirkon jykevä torni.

Terveisiä kotiin!

Joka ilta kirjoitamme ohjaajien antamien ohjeiden pohjalta ajatuksiamme ja tunteitamme päivästä. Iltamyöhällä ohjaajamme lukevat ne läpi ja kommentoivat ajatuksiamme. Tällaista kirjallista keskustelua käymme joka päivä. Joskus piirtelemme janoja tunnelmista, väritämme päivän sivun sillä värillä, joka kunkin mielestä kuvaa oman päivän sujumista ja niin edelleen.

Tänään kirjoitimme terveisiä teille kotiin! Tässä otteita mietteistämme. Kirjoitamme ne nimettöminä. Tämä merkintä on siis omistettu teille läheisille!

"Tääl on tosi kivaa! Ihan parasta! Terkkui ihan kaikille!"

"Leirillä on ollut kivaa ja ollaan laulettu paljon. Hyttysiä on riittänyt ja uusia laululeikkejä opittu."

"Ollaan ihan yliväsyneitä, mut kyllä me selvitään! ;)"

"Terveiset äidille, iskälle ja Tiitulle."

"Terveisiä kotiin. On ollut tosi hauskaa. Ollaan pelattu paljon pingistä."

"Heeeiippaa kaikille! Terveiset täältä Riihon rippikoulusta! Täällä on ollut tosi kivaa ja vielä kivempaa on päivä päivältä! Ihmiset täällä on tosi kivoja ja on todella rento meininki! :)"

"On ollut mukavaa ja ajatuksia herättävää. Henki on hyvä. :)"

"Riparilla on ollut tähän mennessä todella hauskaa. Vaikka kukaan ei oikeastaan aluksi tuntenut toisiaan, niin silti on ollut tietynlainen yhteishenki. Kaikki ovat mukana lauluissa ja leikeissä ja hyttysten tappamisessa. Isoset ovat huolehtineet laadukkaista iltaohjelmista ja ovat pitäneet hyvää huolta meistä. :)"

"Ihanaa luonnon keskellä."

"Rippikoulumme on ollut erittäin tapahtumarikas ja hauska. Olemme oppineet paljon Jumalasta, Jeesuksesta ja kristinuskosta. Olemme tutustuneet toisiimme hyvin, leikkineet ja laulaneet paljon. Täällä on ollut todella mukavaa. :)"

"Minusta tuntuu, että oon saanu täällä turvallisesti miettiä monia asioita. On ollut aivan huippuporukkaa."

"Terveisiä kaikille!"

"Leirillä on ollut todella kivaa. Ollaan syöty tosi paljon, tai siltä ainakin tuntuu. Porukka on mukavaa ja kaikki on hyvin. Vähän väsyttää, aikaiset aamuherätykset, mut hyvin menee!!!"

"Riparilla on tooosi hauskaa. Ikävä poikaystävää. Kivoja kavereita! Moro, terkkuja!"

"On ollut ihan kivaa. Huonot ilmat on kyllä ollut, mutta muuten ihan ok."

"Täällä Riihossa on ollut hauskaa, että jännittävää, onhan leiri usean ensimmäinen. Säät eivät ole olleet parhaat mahdolliset, mutta se ei ole estänyt pingiksen ja salkopallon peluuta. Terveiset Järvenpäähän!"

Isoset Antti ja Hande

Pingistä. Tällä kertaa Roope ja Sauli, molemmat pingisaktiivejamme!

Salkopallossa puolestaan ovat kunnostautuneet ainakin Joni ja Vili.

Emma ja Emilia L. nauttivat harvoista aurinkoisista hetkistä.

Isoset Stefano ja Helmi. Oikealla Katja-aparimme.

Viides päivä -elämän eväitä etsimässä

Lauantaina mietimme, mitä on elää maailmassa ihmisenä toisten rinnalla. Millaisiin asioihin ja tekoihin, sanoihin ja ajatuksiin Jumala meitä toisten ihmisten suhteen kehottaa. Opettelimme yhdessä kymmentä käskyä. Sitten teimme kyykkyyn-ylös – tehtävän erilaisista eettisistä valinnoista. Pohdimme, ovatko esimerkiksi lunttaaminen, piraattilevyn ostaminen, työllä itsensä henkihieveriin väsyttäminen, kiroilu, abortti, kiusaamisen seuraaminen vierestä tai toisten ulkonäön arvosteleminen väärin vai hyväksyttävää. Huomasimme joistakin tarkastelemistamme asioista, ettei maailma todella ole mustavalkoinen. Aina ei voi sanoa, onko asia väärin vai oikein jonkin normin perusteella. Silloin tarvitaan sydäntä. Tutkimmekin yhdessä, millaisia ohjeita Jeesus meille Raamatussa antaa siitä, miten lähimmäinen tulisi kohdata ja miten häntä tulisi kohdella.

Keskustelu kävi kiivaana. Huomasimme, että meillä on raikkaita, upeita ja oivaltavia ajatuksia siitä, miten maailmasta voisi tulla meille ihmisille parempi paikka elää ja millaisiin asioihin Jumala meitä kehottaa. Tarvitsimme vain vähän rohkaisua, ja aloimme pohtia itsenäisesti erilaisia teemoja. Kaksi leiriläistä toimivat keskustelussa puheenjohtajina ja lopulta ohjaajat vain kuuntelivat sivusta, millaisia ajatuksia syntyi.

Tutkimme pienryhmissä John Vikströmin Helsingin Sanomiin kirjoittamaa tekstiä, jossa hän toteaa suurin piirtein, että: ” Maailmassa tunnutaan joskus sanovan joillekin ihmisryhmille, että ’muu maailma ei katsoisi menettäneensä mitään, vaikka teitä ei olisi olemassa. Teitä ei kukaan maailmassa tarvitse, eikä ketään haittaisi, vaikka te katoaisitte maan päältä. Oikeastaan tarkemmin ottaen olette meille enemmän taakka kuin hyöty tai ilo. Olisi parempi, jos teitä ei olisi olemassakaan’. Joskus esimerkiksi vaikeasti sairaille vanhuksille tunnutaan yhteiskunnassa sanottavan jopa: ’Olette meille enemmän taakka kuin hyvä asia. Emme tarvitse teitä. Kunpa teitä ei olisi meitä kuormittamassa’.”

Tekstin luettuamme pohdimme sitä, millaisia ryhmiä maailmassa tunnutaan syrjivän juuri tuolla tavalla. Ryhmistämme nousi seuraavanlaisia ajatuksia:
Kehitysvammaisia, työttömiä, päihderiippuvaisia, sairaita (erityisesti mielisairaita ja työkyvyttömiä), romaneja, maahanmuuttajia, köyhiä, tummaihoisia…

Sitten riparilaisten voimin pohdittiin, mistä tuollainen suhtautuminen ja asenteet nousevat. Seuraavia mietteitä kirjasimme ylös: Kateus ja se, että itseltä puuttuu jotakin (esimerkiksi onnea) saa suhtautumaan julmasti muihin, ahneus, stereotypiat, epätietoisuus asioista ja väärät luulot siitä, millaisia jotkut muut ihmiset ovat. Lisäksi listasimme puheenjohtajien johdolla syiksi esimerkiksi median luomat asenteet, omat negatiiviset kokemukset ja vaikutusvaltaisten ihmisten tai kavereiden mielipiteet.

Lopuksi päädyimme etsimään oikeita suhtautumistapoja toisiin ihmisiin Jeesuksen Vuorisaarnasta (Matt. 5-7). Niistä taiteilimme itsellemme seinätaulut. (Katso kuvat yllä.) Otsikoimme ne ”Unelma maailmasta”. Samaan seinätauluun valitsimme lukuisten valmiiksi kirjoitettujen papereiden joukosta neljä ryhmällemme tärkeää asiaa, jotka haluaisimme maailmasta muuttaa, jos meillä olisi siihen mahdollisuus ja valtaa. Taulut ripustettiin seinälle muistuttamaan rakkauden kaksoiskäskystä. Meillä on maailmassa pieni mahdollisuutemme tehdä elämästä meille kaikille parempi matka.

Päivän aikana vielä juttelimme perheistä ja yhteisöistä, joissa elämme. Pohdimme sitä, millaisesta taustasta tulemme, millaisia asioita perhe-elämään ylipäänsä liittyy. Ja totesimme senkin, että pääasiassa jokainen vanhempi maailmassa haluaa omalle lapselleen vain parasta, vaikkei pystyisikään käytännössä sitä tarjoamaan ja vaikka jokainen tekeekin virheitä.

Kukin meistä haluaa hyvän elämän. Läheisilleen sitä toivoo joskus vielä enemmän kuin itselleen. Hyvä elämä ei välttämättä ole helppo tai siloinen. Siinä on aina omat särmänsä, ne, jotka vahvistavat ja jotka koettelevat. Silloin suurin lahja ovat ihmiset, joiden kanssa oman elämänsä kolhut ja särmät saa jakaa.

Ja illalla tietenkin kaiken yhdessä taiteilemisen ja touhuamisen jälkeen lämpenivät jälleen saunat. Tai tällä kertaa itse asiassa vain yksi sauna. Edellisenä saunailtana olimme nimittäin varanneet pojille pienen saunan (johon mahtuu 4 henkilöä samaan aikaan) ja tytöille ison saunan (johon mahtuu kerralla noin 10 ihmistä), ja huomasimme, että poikien saunomismahdollisuus tunnin aikana oli ajallisesti ”pikkuisen” heikko. Nyt sitten saunoimmekin tyttöjen majoitustilan saunassa peräjälkeen, ensin tyttöjen, sitten poikien voimin.

Ja ilta päättyi iltaohjelmanauruihin ja iltahartauden hiljentymiseen. Tuttuun tapaan.

”Jumala siunatkoon rakkaitani
ja kaikkia niitä, jotka rakastavat minua,
ja kaikkia, jotka rakastavat niitä, joita minä rakastan
ja kaikkia, jotka rakastavat niitä, jotka rakastavat minua.”

Riihon kenttä täyttyy vapaa-ajalla pelaajista ja leikkijöistä.

Neljäs päivä - rististä ja vähän tikoistakin

Isoset herättivät meidät erittäin hyvin teemaan sopivalla laululla klo 7.30.
”Voisko ihanammin päivän enää alkaa?
Oisko ihanampaa tapaa kuin on tää?
Sinä siinä vierelläin, ihan hiljaa lähelläin,
nousemista tahdon pitkittäääääää…”

Kyllähän sieltä pedin pohjilta lopulta ylös päästiin.

Perjantaissa oli kaiken kaikkiaan kyse Jeesuksesta. Messua vietimme pitkäperjantain teemalla. Pohdimme ristin merkitystä.

Saimme myös omat Raamattumme ja opettelimme niitä käyttämään. Kysymyksiä lenteli ja ohjaajamme vastailivat ja pohtivat kanssamme parhaansa mukaan. Illalla laitoimme raamatunkäyttötaitomme koetukselle. Isoset olivat valmistaneet iltaohjelmaan huiskeeseen leikkimielisen kisan, jossa piti 15 minuutin aikana etsiä Raamatusta annetut 15 jaetta ja tuoda niissä mainitut 15 asiaa/esinettä pelinjohtajan luo. ”Missä täällä on lasi?” ”No älä nyt ääneen kysy, muut kuulee!” ”Etsi nyt jostakin keppi!” ”Juokse!” ”Siis täh, miten valon voi tuoda?” ”No, hae kynttilä jostakin!” Ja niin edelleen.
Iltaohjelman kohokohdaksi taisi päästä brittivierailijamme ”Alfred”. Mutta ei hänestä sen enempää. Leirimme legendoiksi alkavat puolestaan nousta salaperäinen Jorma sekä hai- ja ponilaululeikit.

Salkopallokin on nyt sitten kerran saatu alas salosta. Pelit eivät siis ole vain silmänilona vaan kovassa käytössä. Leirin tikanheittoennätys on tällä hetkellä 38.

Viivi yrittää tikkaennätyksen päihittämistä.
Kirsi-Mari tarkistaa tuloksensa.

Kolmas päivä - rukous (ja viisi kertaa päivässä syötävä ruoka) vahvistaa

Keskiviikkona vauhtiin päässyt tutustuminen otti tulta alleen myös torstaina. Monet totesivat oppimispäiväkirjassaan juuri tänään huomanneensa, että ovat tutustuneet uusiin, hyviin kavereihin leirin aikana.

Päivällä aurinko armaskin pilkisti meille hetkeksi, ja tuolloin vietimme aikaa Riihon pihamaalla. Tunnelma oli leppoisa, kun osa heitteli tikkaa, osa mätti pingistä, toiset salkopalloa. Muutamat istuivat keinuissa, joku lueskeli, osa opetteli yhdessä ulkoläksyjä. Viimeksi mainittuja saatiin tänään myös suoritettua mukavasti. Nuo hetket mahdollistivat kivan henkilökohtaisen juttutuokion leirimme ohjaajien kanssa.

Tänään rukoushelmet, jotka eilen koottiin, otettiin uudelleen esiin. Tästä päivästä lähtien kokoonnumme viiden aikaan joka päivä helmien ääreen. Isoset olivat tehneet Riihon salista kodikkaan; vaaleita kankaita ja kynttilöitä oli ympäri huonetta ja jokaiselle meistä oli varattu oma levähdyspaikka patjoilta. Taustalla soi rauhallinen musiikki, ja Erja saatteli meidät jokaisen lepäämään patjoille. Hetki oli rentouttava, taisipa joku vähän torkahtaakin. J

Rukoushelmiä käytämme rukouksen ja mietiskelyn sekä hiljentymisen apuvälineinä. Niihin sisältyvät kaikki ne teemat, joiden äärellä riparilla muutenkin elämme. Helminauhasta löytyy Jumalanhelmi, Minähelmi, valkoinen Kasteenhelmi, seitsemän soikeaa Hiljaisuudenhelmeä, Pyhän huolettomuuden helmi, Jumalan rakkauden sekä Lähimmäisenrakkauden helmet, Salaisuuksienhelmiä, musta Yönhelmi, valkoinen Ylösnousemuksenhelmi sekä Autiomaanhelmi.

Tänään rukoilimme ja hiljennyimme Minähelmen ääressä.

”Tämä helmi on kuva minusta sellaisena kuin Jumala näkee minut. Kokonaisena, aidoimmillani.”

”En tiedä mitä etsit, ehket tiedä sitä itsekään.
Olet tervetullut löydettäväksi ja löytämään.

Anna aikaa etsimiselle. Ennen kuin etenet, pysähdy.
Anna hetki hiljaisuudelle. Ole rauhassa. Älä kiiruhda.

Alussa on vain heikko aavistus.
Jos olet eksyksissä, pysähdy. Odota, että sinut löydetään.
Jos olet väsyksissä, levähdä. Odota, että sinua kannetaan.
Jos olet kadottanut elämäsi, rauhoitu. Luota; sinua rakastetaan.

Ehket tiedä, mutta tunnet. Olet löytänyt ja löydetty, sinut tunnetaan.”

”Minä olen upea, sillä sinä minut loit.
Minä olen arvokas, sillä sinä minua rakastat.
Kaunis olen silmissäsi, jalokivi kädessäsi.
Sydämessäni kuiskaat totuuden;
olen enemmän kuin kullan arvoinen.
Olen silmäteräsi, olen salainen aarteesi.
Sinä iloitset minusta.”

”Jotakin suurta käyttöä varten meidät jokainen on muovattu. Samasta savesta. Meidät on luotu säilyttämään sisällämme ja kantamaan mukanamme kaikkialle elämän arvokkuutta ja aarteita. Eikä ihmistä tarvitse miksikään muuksi vääntää, että hänestä arvokas tulisi.
Tekijän käden kosketus tuntuu saven pinnassa ja kutsuu syvemmälle. Ihminen on suurien salaisuuksien kantaja. Aavistuskin armosta silaa kullalla savisimmankin pinnan. Sitten ei enää olekaan tarpeen kysellä: ’Miksi sinä minusta tällaisen teit?’”

Rukoushelmien lisäksi pääsimme teeman äärelle myös psalmin 139 avulla. Sitä tuli luettua päivän aikana jos minkämoisessa tilanteessa.

Rukous kantaa meitä leirin aikana monin tavoin. Me riparilaiset saamme itse laatia esirukoukset jumalanpalveluksiin ja viettää joka päivä tunnelmallisen rukoushetken omassa rauhassa, hiljaisuudessa ja musiikin soidessa taustalla.

(Tiesitkö muuten, että rippikoulussa lapsesi rukoilee usein sinunkin puolestasi?)

Ilmeisesti jännitys keskuudestamme alkoi kadota tai ainakin mennä melko vähiin päivän aikana, koska iltaohjelmassa nauru raikui ja nimileikkien tuoksinassa opimme jokainen viimein jokaisen nimen. Nyt ei enää tarvitse toljottaa toista pitkään ennen kuin voi nimellä puhutella!

Tämä taisi kaiken kaikkiaan olla rukouksen ja hauskanpidon päivä. Ja vähän luomispohdintaakin väliin mahtui.

On ollut ilo huomata, että olemme kokonaisuus, joka ei olisi tällainen, jos joku meistä puuttuisi.Kuvassa rukoushelmet, jotka löysivät hyvin paikkansa niittirannekkeen vieressä.

Toinen päivä - elämän makua

Pakko kai se on myöntää; meillä riparilaisilla on jatkuvasti sen verran touhua, yhdessä elämistä, nauramista, miettimistä, pohtimista ja hiljentymistä, pihaleikkejä ja turisemista, että blogimme meinaa unohtua. Nyt kerrommekin kerralla tähänastisten hetkien joukosta niitä, jotka nousevat ensimmäisinä mieleen. Tänään eli keskiviikkona saimme herätä isosten ”ihanaan” ja varmasti viimeisetkin rähmän rippeet silmistä pyyhkäisevään herätykseen. Niin tulee tapahtumaan joka päivä. Muita periaatteessa jokapäiväisiä aktiviteetteja ja tuokioitamme ovat jumalanpalvelukset, jotka valmistamme ryhmissä. Sen lisäksi päivittäin musisoimme olan takaa, pelaamme ja leikimme enemmän kuin kukaan meistä aikoihin on leikkinyt, nauramme isosten edesottamuksille, uimme (ne meistä, jotka uskaltavat; säät ovat nimittäin olleet vilpoisat), juttelemme, nauramme, pohdimme ja tutustumme hetki hetkeltä paremmin toisiimme. Ruokaa saamme viidesti päivässä. Alussa tuntui, että olemme jatkuvasti syömässä, mutta nyt tahti alkaa tuntua ihan sopivalta.

Tänään vietimme ensimmäistä kertaa helmihetken. Se tarkoittaa meditatiivista musiikin ja hiljaisuuden täyttämää hetkeä, jolloin voimme rauhoittua keskellä päivää. Hetkien aikana luemme kristillisiä tekstejä ja rukouksia ja vain olemme, ilman velvollisuuksia, kaikessa rauhassa. Tänään vasta kokosimme helmemme, joita tulemme käyttämään leirimme ajan joka päivä. Niistä on varmaan huomenna enemmänkin kerrottavaa.

Tänään vietimme kaksi oppituokiota. Toinen niistä käsitteli Jumalaa ja hänen luomistyötään. Saimmekin liikkeelle mielenkiintoisen keskustelun. Jutustelimme vaikeista, filosofisista, hassuista, kimuranteista ja herkistä kysymyksistä tuokion aikana. Monet meistä totesivat oppimispäiväkirjassaan, että luomiskertomus sai uusia sävyjä, ja että tieto ja usko voivat mahtua samaan ihmiseen ja maailmankatsomukseen. Ja että vaikka itse emme aina jaksaisi uskoa Jumalaan, Jumala jaksaa aina uskoa meihin.

Ryhmissä pohdimme seuraavia kysymyksiä: Jos Jumala on luonut maailman, mitä hänestä kertoo se, että hän on luonut:
a. maailmaan kukkasia
b. ihmisille aivot
Vastausten syvällisyys taisi lyödä Miika-papinkin ällikällä. Löysimme Jumalasta uusia ja raikkaita puolia. Ehkä opimmekin jotakin?

Heikki-kanttori saapui tänään leirillemme vajaaksi kahdeksi päiväksi. Hänen repäisevä, taiturimainen ja innostunut musisointinsa kirvoitti meistä paitsi laulua myös monenlaisia kommentteja. Ja yllättäen, musiikin ansiosta kai, monen ääni tuntui avautuneen iltaa kohti; uusia kavereita löytyi jo tänään ja pulina oli sen mukainen. Valtaisa määrä erilaisia uusia lauluja tuli tutuksi. Kävi myös ilmi, että valtaosan leiriläisistä lempilauluksi on muodostunut ”Tuulien teitä”. Eräästä toisesta laulusta taas yksi leiriläinen totesi, että ”äiti lauloi tätä aina minulle pienenä, ja kun laulaessani muistelen sitä, minua melkein itkettää.” Musiikki kantaa suuria, sanattomiakin tunteita.

”Lasken matkaan leijan kauneimman,
se saa lentää tuulien teitä.
Toivo nousee yli ulapan,
anna rauha, varjele meitä.
Anna rauha, varjele meitä.”

Isoset ovat tuoneet melkoisen määrän naurua päiviimme. Erityisesti kuivistakin kuivimmat kuivikset eli puujalkasketsit ja erilaiset (laulu)leikit ovat olleet omiaan luomaan yhteishenkeä. On se aina yhtä hulvatonta, kun yli 30 ihmistä ihmistä loikkii ja laulaa päivä toisensa jälkeen
” vauvahai .. dämdäm… bädämppädäm…”
tai loikkii perätysten pienten ponien lailla laulaen ponilaulua.

Keskiviikossa oli kaiken kaikkiaan paljon elämän makua. Meidän on hyvä olla yhdessä jo tässä vaiheessa. Se on lupaavaa.

Kuvassa isostyttömme. Vasemmalta: Noora, Hanna, Hande ja Helmi

Kengistämme taitaa huomata, että ollaan jo kuin kotonamme...

Ensimmäinen päivä - perillä ollaan!

Tiistaina aamulla starttasimme Järvenpäästä bussilla kohti Riihoa. Perille päästyämme meitä vastaan riensi Riiho I -riparin iloinen ja riehakas joukko. Ennen kuin ehdimme edes majoittautua tai tutustua paikkoihin, saimme heiltä vauhdikkaan tervetulotoivotuksen. Kyseessä oli Nooan arkki -niminen varsin hupaisa laululeikki. Riparilaiset loikkivat ja taputtivat laulun tahtiin, ja me tulokkaat vain ihmettelimme suu auki. Joku totesikin, että "jos mä loikin tuolleen, kun täältä lähden, niin voi hyvää päivää".

Pian shownumeron jälkeen pääsimme kotiutumaan kukin omiin kämppiimme. Asutamme kolmea eri rakennusta. Tytöistä suurin osa majailee päärakennuksen yhteydessä sijaitsevassa "Karhunpesässä". Osa heistä majoittuu myös lähellä järvenrantaa sijaitsevassa rakennuksessa isosten ja Marjaanan sekä Katjan kanssa. Pojat puolestaan majailevat päärakennuksen yläkerrassa. Osa heistä asustaa myös ulkorakennuksen yhteydessä sijaitsevassa "Sudenpesässä".

Sitten pääsimmekin itse asiaan: ketäs me oikein olemme? Erjan johdolla koko sakki askarteli itsestään kertovia taideteoksia. Lehdistä leikeltiin kuvia, jotka koettiin jotenkin läheisiksi tai itseen liittyviksi. Sen lisäksi paljastettiin joitakin omista mielenkiinnonkohteista.

Jumalanpalveluksen maailmaan tutustuimme laittamalla "kädet multaan". Jokainen kuudesta ryhmästä sai isosen johdolla suunnitella yhden osan seuraavan päivän jumalanpalvelukseen.

Päivän aikana myös tutustuimme alueeseen, uintimahdollisuuksiin, urheiluvälineisiin ja -kenttiin sekä tietenkin Riihon isäntäpariin, Tuomoon ja Anriin.

Iltaohjelma oli isosten toimesta varsin riemastuttava. Ja kuinka ollakaan, jotenkin kummasti moni löysi lukuisten tutustumisleikkien jälkeen itsensä loikkimasta Nooan arkki -leikin tahtiin. :)

Me käytämme leirillämme ahkerasti oppimispäiväkirjaa, johon kirjaamme joka päivä tunnelmia. Tuo kirjanen myös korvaa ns. riparikokeen, ja saammekin vaihtaa ajatuksia joka päivä kirjan välityksellä. Kyseessä on tunnelmia, syntyneitä ajatuksia ja kokemuksia punnitseva Löytöretki-niminen kirja, jota riparilaiset täyttävät kukin tunnelmiensa mukaan. Ensimmäisestä päivästä oli monenlaista sanottavaa. Moni kertoi jo oppineensa itsestään melko merkittäviä asioita; todettiin, että löytyi yllättävää rohkeutta ja sosiaalisuutta. Joku totesi myös, että taisi olla ennakkoluuloinen, kun luuli, että riparilla on tylsää.

Ja kuuluipa päivän saldoon pari hajonnutta pingispalloakin!

Ilta päättyi isosten laulamaan unilauluun.

"Kiitos, kun saan tässä olla.

Kiitos, kun saan levähtää.

Kiitos, kun saan voimaa jolla

opetella elämää."

Kuvissa pari väläystä kämpistämme sekä taideteoksista, joita oma persoonamme mielessämme kokosimme.

Leirin päiväohjelmasta

Kesä tulee kohinalla ja samoin yhteinen leirimme lähestyy - jo viikon kuluttua riparimme Riihossa pääsee käyntiin! Jokainen leiripäivä on erilainen ja täynnä uutta ihmeteltävää, mutta päiväohjelman runko pysyy samana läpi yhdeksänpäiväisen leirijakson.

Aamumme Riihossa alkavat kellon näyttäessä kahdeksaa. Päivä käynnistyy herätyksen jälkeen lipunnostolla ja aamupalalla. Yhdeksään mennessä unihiekka on toivottavasti silmistä jo karissut, sillä aamupäivällä pohdimme vaihtuvin aihein kristinuskon eri teemoja. Lounaan jälkeen iltapäivällä vuoroon astuu yhteinen jumalanpalvelus: "jumiksien" aiheet kulkevat kirkkovuoden pyhien mukaan, leirillä on siis luvassa jumalanpalvelus niin pääsiäisen teemalla kuin joulun aikaa mukaillen.

Iltapäivällä kahvitauon jälkeen aikaa jää taas työskentelylle ja kristinuskon avainkysymyksille. Nälkä ehtii leirillä harvoin yllättää, sillä viideltä syömme päivällistä, jonka jälkeen leiriläiset kokoontuvat ryhmätunnille isotensa johdolla. Kaiken hulinan keskellä Riihossa toki on myös vapaa-aikaa, päivän mittaa aikaa löytyy pelailulle ja rennolle yhdessä ololle.

Illalla saamme isosten johdolla hauskuttaa toinen toisiamme leirin iltaohjelmassa ja haukata vielä yhdeksän aikaan iltapalaa. Päiväohjelma päättyy hiljentymiseen ja iltahartauteen - pitkän päivän ja rauhoittumisen jälkeen, kun iltalaulut on laulettu, uni yhdentoista aikaan epäilemättä maistuu monelle.

Päiväohjelma elää ja muuttuu koko leirin ajan, mukaan mahtuu monenlaisia rastiratoja, nuotioiltoja ja päiväretkiä. Paljon tekemistä on siis luvassa!