e mërkurë, 20 qershor 2007

Väläys viimeisistä yhteisistä hetkistä

Asiantunteva eräoppaamme Tuomo.

Pojat intoutuivat laululeikkeihin lammen hyisessä vedessä. Miika-pastori ei voi kuin nauraa taustalla. Kuvassa näkyvä rakennus on savusauna, jota testasimme.



Lauleskelua kodalla.


Isosten sketsit eivät kuvatekstejä kaipaa...



Jesse virittelee kiikareita valmiiksi. Kohta tutustutaan porukalla taivaan salaisuuksiin!


"Liekkejä on monta, valo on yksi."



Iltahartaudessa syttyivät jokaisen leiriläisen kynttilät ja jaettiin tunnelmia ja ajatuksia.




Viimeisenä iltana, tiistaina, rämmimme Riihon Tuomo-isännän opastuksella viitisen kilometriä metsäpolkuja. Laulu raikui ja yhdet housutkin repesivät ennen kuin pääsimme perille. Siellä meitä onneksemme odotti Riihon emäntä Anri apulaisineen, mikä tarkoitti, että ruokaa täytyi olla lähettyvillä. Ja niinhän sitä olikin. Samalla, kun pojat alkoivat syödä makkaraa, tytöt suuntasivat savusaunaan. Aurinko helli, saunan tuoksu ja löyly tekivät hyvää ja rohkeimmat uskalsivat myös uida pienessä lammessa (kirjolohien kaverina). Tyttöjen jälkeen saunan valtasivat pojat, ja tytöt saivat makkaraa syödessään naureskella poikien laulunremakalle, joka kantautui saunalta aina nuotiolle asti. Pojat intoutuivat myös leikkimään laululeikkejä kylmässä lammessa.


Illan aikana lauloimme myös liudan nysvejä, naureskelimme isosten iltaspektaakkelille ja kävelimme takaisin Riihoon hieman lyhyemmän, parin kilometrin matkan (joka kulki hapankaalitehtaan ohi).


Saavuttuamme takaisin Riihoon leirimme tähtitieteilijä Jesse viritti meille kiikarit jalustaan ja saimme kaikki ihailla Jupiteria.


Iltahartaudessa jokaiselle laulettiin oma laulunpätkä ja kaikki saivat vuorollaan sytyttää kynttilän ja kertoa tunnelmistaan. Paljon haikeita, onnellisia ja tyytyväisiä kasvoja näkyi joka puolella. Olimme kaikki ilmeisen onnellisia siitä, että saimme kohdata toisemme Riiho II:n merkeissä. Reppuun jäi jokaiselle jotakin.

Seuraavana päivänä heräsimme lähdön tunnelmissa. Oli aika suunnata kohti Järvenpäätä, kotia ja uusia seikkailuja. Juhannuksen jälkeen taas kohtaamme, silloin konfirmaatioharjoitusten ja tietenkin itse konfirmaation merkeissä.

1 koment:

Anonim tha...

kodalla oli kivaa :D