Päivällä aurinko armaskin pilkisti meille hetkeksi, ja tuolloin vietimme aikaa Riihon pihamaalla. Tunnelma oli leppoisa, kun osa heitteli tikkaa, osa mätti pingistä, toiset salkopalloa. Muutamat istuivat keinuissa, joku lueskeli, osa opetteli yhdessä ulkoläksyjä. Viimeksi mainittuja saatiin tänään myös suoritettua mukavasti. Nuo hetket mahdollistivat kivan henkilökohtaisen juttutuokion leirimme ohjaajien kanssa.
Tänään rukoushelmet, jotka eilen koottiin, otettiin uudelleen esiin. Tästä päivästä lähtien kokoonnumme viiden aikaan joka päivä helmien ääreen. Isoset olivat tehneet Riihon salista kodikkaan; vaaleita kankaita ja kynttilöitä oli ympäri huonetta ja jokaiselle meistä oli varattu oma levähdyspaikka patjoilta. Taustalla soi rauhallinen musiikki, ja Erja saatteli meidät jokaisen lepäämään patjoille. Hetki oli rentouttava, taisipa joku vähän torkahtaakin. J
Rukoushelmiä käytämme rukouksen ja mietiskelyn sekä hiljentymisen apuvälineinä. Niihin sisältyvät kaikki ne teemat, joiden äärellä riparilla muutenkin elämme. Helminauhasta löytyy Jumalanhelmi, Minähelmi, valkoinen Kasteenhelmi, seitsemän soikeaa Hiljaisuudenhelmeä, Pyhän huolettomuuden helmi, Jumalan rakkauden sekä Lähimmäisenrakkauden helmet, Salaisuuksienhelmiä, musta Yönhelmi, valkoinen Ylösnousemuksenhelmi sekä Autiomaanhelmi.
Tänään rukoilimme ja hiljennyimme Minähelmen ääressä.
”Tämä helmi on kuva minusta sellaisena kuin Jumala näkee minut. Kokonaisena, aidoimmillani.”
”En tiedä mitä etsit, ehket tiedä sitä itsekään.
Olet tervetullut löydettäväksi ja löytämään.
Anna aikaa etsimiselle. Ennen kuin etenet, pysähdy.
Anna hetki hiljaisuudelle. Ole rauhassa. Älä kiiruhda.
Alussa on vain heikko aavistus.
Jos olet eksyksissä, pysähdy. Odota, että sinut löydetään.
Jos olet väsyksissä, levähdä. Odota, että sinua kannetaan.
Jos olet kadottanut elämäsi, rauhoitu. Luota; sinua rakastetaan.
Ehket tiedä, mutta tunnet. Olet löytänyt ja löydetty, sinut tunnetaan.”
”Minä olen upea, sillä sinä minut loit.
Minä olen arvokas, sillä sinä minua rakastat.
Kaunis olen silmissäsi, jalokivi kädessäsi.
Sydämessäni kuiskaat totuuden;
olen enemmän kuin kullan arvoinen.
Olen silmäteräsi, olen salainen aarteesi.
Sinä iloitset minusta.”
”Jotakin suurta käyttöä varten meidät jokainen on muovattu. Samasta savesta. Meidät on luotu säilyttämään sisällämme ja kantamaan mukanamme kaikkialle elämän arvokkuutta ja aarteita. Eikä ihmistä tarvitse miksikään muuksi vääntää, että hänestä arvokas tulisi.
Tekijän käden kosketus tuntuu saven pinnassa ja kutsuu syvemmälle. Ihminen on suurien salaisuuksien kantaja. Aavistuskin armosta silaa kullalla savisimmankin pinnan. Sitten ei enää olekaan tarpeen kysellä: ’Miksi sinä minusta tällaisen teit?’”
Rukoushelmien lisäksi pääsimme teeman äärelle myös psalmin 139 avulla. Sitä tuli luettua päivän aikana jos minkämoisessa tilanteessa.
Rukous kantaa meitä leirin aikana monin tavoin. Me riparilaiset saamme itse laatia esirukoukset jumalanpalveluksiin ja viettää joka päivä tunnelmallisen rukoushetken omassa rauhassa, hiljaisuudessa ja musiikin soidessa taustalla.
(Tiesitkö muuten, että rippikoulussa lapsesi rukoilee usein sinunkin puolestasi?)
Ilmeisesti jännitys keskuudestamme alkoi kadota tai ainakin mennä melko vähiin päivän aikana, koska iltaohjelmassa nauru raikui ja nimileikkien tuoksinassa opimme jokainen viimein jokaisen nimen. Nyt ei enää tarvitse toljottaa toista pitkään ennen kuin voi nimellä puhutella!
Tämä taisi kaiken kaikkiaan olla rukouksen ja hauskanpidon päivä. Ja vähän luomispohdintaakin väliin mahtui.
On ollut ilo huomata, että olemme kokonaisuus, joka ei olisi tällainen, jos joku meistä puuttuisi.
Kuvassa rukoushelmet, jotka löysivät hyvin paikkansa niittirannekkeen vieressä.
Olet tervetullut löydettäväksi ja löytämään.
Anna aikaa etsimiselle. Ennen kuin etenet, pysähdy.
Anna hetki hiljaisuudelle. Ole rauhassa. Älä kiiruhda.
Alussa on vain heikko aavistus.
Jos olet eksyksissä, pysähdy. Odota, että sinut löydetään.
Jos olet väsyksissä, levähdä. Odota, että sinua kannetaan.
Jos olet kadottanut elämäsi, rauhoitu. Luota; sinua rakastetaan.
Ehket tiedä, mutta tunnet. Olet löytänyt ja löydetty, sinut tunnetaan.”
”Minä olen upea, sillä sinä minut loit.
Minä olen arvokas, sillä sinä minua rakastat.
Kaunis olen silmissäsi, jalokivi kädessäsi.
Sydämessäni kuiskaat totuuden;
olen enemmän kuin kullan arvoinen.
Olen silmäteräsi, olen salainen aarteesi.
Sinä iloitset minusta.”
”Jotakin suurta käyttöä varten meidät jokainen on muovattu. Samasta savesta. Meidät on luotu säilyttämään sisällämme ja kantamaan mukanamme kaikkialle elämän arvokkuutta ja aarteita. Eikä ihmistä tarvitse miksikään muuksi vääntää, että hänestä arvokas tulisi.
Tekijän käden kosketus tuntuu saven pinnassa ja kutsuu syvemmälle. Ihminen on suurien salaisuuksien kantaja. Aavistuskin armosta silaa kullalla savisimmankin pinnan. Sitten ei enää olekaan tarpeen kysellä: ’Miksi sinä minusta tällaisen teit?’”
Rukoushelmien lisäksi pääsimme teeman äärelle myös psalmin 139 avulla. Sitä tuli luettua päivän aikana jos minkämoisessa tilanteessa.
Rukous kantaa meitä leirin aikana monin tavoin. Me riparilaiset saamme itse laatia esirukoukset jumalanpalveluksiin ja viettää joka päivä tunnelmallisen rukoushetken omassa rauhassa, hiljaisuudessa ja musiikin soidessa taustalla.
(Tiesitkö muuten, että rippikoulussa lapsesi rukoilee usein sinunkin puolestasi?)
Ilmeisesti jännitys keskuudestamme alkoi kadota tai ainakin mennä melko vähiin päivän aikana, koska iltaohjelmassa nauru raikui ja nimileikkien tuoksinassa opimme jokainen viimein jokaisen nimen. Nyt ei enää tarvitse toljottaa toista pitkään ennen kuin voi nimellä puhutella!
Tämä taisi kaiken kaikkiaan olla rukouksen ja hauskanpidon päivä. Ja vähän luomispohdintaakin väliin mahtui.
On ollut ilo huomata, että olemme kokonaisuus, joka ei olisi tällainen, jos joku meistä puuttuisi.
Kuvassa rukoushelmet, jotka löysivät hyvin paikkansa niittirannekkeen vieressä.
Nuk ka komente:
Posto një koment