e martë, 5 qershor 2007

Leirin päiväohjelmasta

Kesä tulee kohinalla ja samoin yhteinen leirimme lähestyy - jo viikon kuluttua riparimme Riihossa pääsee käyntiin! Jokainen leiripäivä on erilainen ja täynnä uutta ihmeteltävää, mutta päiväohjelman runko pysyy samana läpi yhdeksänpäiväisen leirijakson.

Aamumme Riihossa alkavat kellon näyttäessä kahdeksaa. Päivä käynnistyy herätyksen jälkeen lipunnostolla ja aamupalalla. Yhdeksään mennessä unihiekka on toivottavasti silmistä jo karissut, sillä aamupäivällä pohdimme vaihtuvin aihein kristinuskon eri teemoja. Lounaan jälkeen iltapäivällä vuoroon astuu yhteinen jumalanpalvelus: "jumiksien" aiheet kulkevat kirkkovuoden pyhien mukaan, leirillä on siis luvassa jumalanpalvelus niin pääsiäisen teemalla kuin joulun aikaa mukaillen.

Iltapäivällä kahvitauon jälkeen aikaa jää taas työskentelylle ja kristinuskon avainkysymyksille. Nälkä ehtii leirillä harvoin yllättää, sillä viideltä syömme päivällistä, jonka jälkeen leiriläiset kokoontuvat ryhmätunnille isotensa johdolla. Kaiken hulinan keskellä Riihossa toki on myös vapaa-aikaa, päivän mittaa aikaa löytyy pelailulle ja rennolle yhdessä ololle.

Illalla saamme isosten johdolla hauskuttaa toinen toisiamme leirin iltaohjelmassa ja haukata vielä yhdeksän aikaan iltapalaa. Päiväohjelma päättyy hiljentymiseen ja iltahartauteen - pitkän päivän ja rauhoittumisen jälkeen, kun iltalaulut on laulettu, uni yhdentoista aikaan epäilemättä maistuu monelle.

Päiväohjelma elää ja muuttuu koko leirin ajan, mukaan mahtuu monenlaisia rastiratoja, nuotioiltoja ja päiväretkiä. Paljon tekemistä on siis luvassa!

Nuk ka komente: