Blogi voi varovasti raottaa rippikoulun maailmaa: mitä siellä tehdään, millaista siellä nykyisin on, ja eritoten tietysti mitä rippikoulusta voi juuri teidän nuorellenne jäädä taskunpohjalle ja elämän evääksi. Blogia seuraamalla voitte elää mukana rippikoulupolulla ja kysyä asioita, jotka mieltä askarruttavat. Toivomme, että uskaltaudutte blogin lukijoiksi
Kommentointimahdollisuus jokaisen päiväkirjamerkinnän jälkeen on avoin kenelle tahansa lukijalle. On toki tärkeää, että ripari on nuoren oma juttu. Rippikoulu – kuten kastekin aikanaan – saa kuitenkin olla myös perheen yhteinen kokemus.
Me rippikoulun ohjaajat saimme iloksemme tavata monia teistä vanhemmista 19.4. järjestetyssä vanhempainillassa. Tuolloin esille nousi tärkeitä teemoja, ajatuksia ja kysymyksiä. Saimme myös kukin palata omiin rippikoulumuistoihimme, hyviin ja huonoihin, hymyilyttäviinkin. Pistimme ilolla merkille sen, kuinka tärkeäksi asiaksi koitte nuorenne rippikoulun. Onhan se iso askel ja varmasti jännittäväkin kokemus, ei vain lapsen vaan vanhemmakin sydämessä.
Haluamme vielä blogin välityksellä todeta, että me ohjaajat keskustelemme mielellämme kanssanne, mikäli koette jonkin rippikouluun liittyvän asian mietityttävän tai askarruttavan mieltänne. Ja olemme myös iloisia siitä, että juuri teidän nuorenne ovat mukana yhteisellä polullamme. Olemme jo kevään aikana ehtineet ihailla heitä useaan otteeseen, mutta hyviä hetkiä lienee luvassa lukuisia leirijakson aikanakin.
Olette tervetulleita palaamaan tänne blogin ääreen myös - ja erityisesti - silloin, kun lapsenne on leirillä Riihossa. Mietimme nuorten kanssa yhdessä, kuinka voimme tätä yhteydenpitoväylää hyödyntää. Älkää kuitenkaan olko huolissanne; rippileiriä emme aio viettää koneen ääressä!
Taskun pohjalle haluamme jättää teille toimittaja, kirjailija Kaisa Raittilan kirjoittamista mietteistä mukailemamme ajatukset. Näin hän kirjoittaa rippikoululaisen vanhempien tuntoja tunnustellen:
”Vastahan sitä tuskailtiin yövalvomisia, riemastuttiin ensimmäisestä askeleesta ja kerättiin kärsivällisyyttä karkkihyllyn vieressä. Lapsi on kasvamassa käsistä ennen kuin ehdimme kunnolla tutustuakaan.
Osasinko opettaa edes tärkeimmät? Selviääkö hän särkyneestä sydämestä ja kilpailussa opiskelupaikasta? Päästääkö hän minut tuekseen, vai pitääkö jokaisen oppia kaikki kantapään kautta?
Aika vähän on tullut mistään tärkeästä puhutuksi. Koko ajan meistä jompikumpi on menossa. Nyt lapseni on astumassa pitkän harppauksen kohti aikuisen elämää. Hän perii maailman, jota minäkin olen ollut rakentamassa. Olisipa hän kasvanut riittävän vahvaksi ja rohkeaksi.
Siitä ei ole aikaakaan, kun hänelle puettiin kastemekko. Haluaisin ajatella, ettei se ole jäänyt pieneksi.
Minä, joka en juuri uskomisesta ymmärrä enkä usein osaa rukoilla, olen halunnut pukea lapseni kasteen valkoiseen, joka liittää hänet minua suurempaan. Olen halunnut, että kirkko kantaisi oman avuttoman uskoni lisäksi myös lapseni uskoa ja rohkaisisi häntä etsimään rauhaa ja tarkoitusta. Kasteessa Jumala on kirjoittanut lapseni nimen elämänkirjaan.
Jos kaste kerran antaa luvan aloittaa joka päivä puhtaalta pöydältä, suojaa se yhteyttä Jumalaan myös silloin, kun en halua hänestä kuullakaan. Eksyksissä ja epäuskoisenakin kuulun perheeseen. Sama oikeus on myös lapsellani.
Ehkäpä uskallan ajatella, että hieno sanapari 'kristillinen kasvatus' voi tarkoittaa sitä, mitä olen niin kovasti lapseni kohdalla yrittänyt, kuten olen osannut ja parhaaksi nähnyt.
– Pitänyt yllä toivoa silloinkin, kun on elämässä ollut tiukka paikka. "
Jumalan silmissä sinä olet kaunis. Jumalan silmissä myös lapsesi on kaikkine sekasortoisine elämänkäänteineen viimeisen päälle kaunis. Hohtelette niin kuin helmet. Teitä hän ei myy mistään hinnasta.
Nuk ka komente:
Posto një koment